Nuorisovaihdon isäntäperhehaku käynnissä

9.3.2022


AUTA NUORIA KANSAINVÄLISTYMÄÄN Lions-järjestön nuorisovaihto on tarkoitettu 16 - 21 -vuotiaille nuorille, jotka haluavat tutustua toisen maan kulttuuriin ja tavata muita nuoria eri puolilta maailmaa. Nuori viettää aikaa yhdessä isäntäperheen kanssa 1-2 viikkoa ja sen jälkeen vielä viikon kansainvälisellä nuorisoleirillä.

Isäntäperheeksi sopii ihan tavallinen perhe, mutta yhtä hyvin sopii myös yksinhuoltajaperhe tai lapseton pariskunta. Optimaalinen tilanne olisi, jos perheessä olisi suurin piirtein samanikäisiä nuoria tai vaihtoon haluava tai vaihdossa jo ollut nuori. Tärkeintä on avoin mieli ja halu kansainvälistyä. Hyvän mielen ja ikimuistoisen kokemuksen lisäksi perhe saa hienon tilaisuuden harjoitella kielitaitoa. Vaatimattomallakin kielitaidolla pärjää mainiosti.

Isäntäperhejakson jälkeen nuori osallistuu kansainväliselle nuorisoleirille, jonka pääkieli on englanti. Leirille saapuu 30 nuorta ympäri maailmaa. Nyt perheelläsi on erinomainen tilaisuus tutustua näihin nuoriin ennen leirijaksoa toimimalla isäntäperheenä. Samalla perheesi pääsee harjoittamaan kielitaitoa käytännön elämässä.

Kesällä 2022 isäntäperheaika on heinä-elokuussa, jonka jälkeen nuoret siirtyvät leireille eri puolille Suomea yleensä elokuun alussa. Perhe voi päättää haluavatko majoittaa nuoren koko jakson ajaksi tai vai yhdeksi viikoksi.

Lisää tietoja ja ilmoittautumislomake TÄÄLLÄ 

Jos sinulla on kysymyksiä LIONS-nuorisovaihdosta ota yhteyttä Paattisten Lions Clubin nuorisovaihtajaan: mikko.soini (a) gmail.com, 0505651565