Hyvää itsenäisyyspäivää

Paattisten seurakuntatalolla järjestetyssä itsenäisyyspäiväjuhlassa juhlittiin 106-vuotiasta Suomea. Juhlapuheen tilaisuudessa piti klubin varapresidentti Timo Tanskanen.

Mikä on tulevaisuudessa Suomea yhdistävä tarina? Millaisen tarinan me yhdessä kirjoitamme?

JUHLAPUHE:

Hyvät paattislaiset itsenäisyyspäiväjuhlan osallistujat

Minä olen Timo Tanskanen. Toimin Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian koulutusjohtajana ja Lions Club Paattisten hallituksessa. Olen asunut Paattisilla 10 vuotta ja ollut 5 vuotta mukana lionstoiminnassa. Mukavassa joukossa tapahtuva merkityksellinen auttaminen on tutustuttanut perheemme uuteen asuinalueeseen ja sitonut osaksi paattislaista yhteisöä.

Tänään juhlimme 106-vuotiasta Suomea. Itsenäistä Suomea.

Itsenäisyys käsitteenä kytketään niin yksilön aikuiseksi kasvamiseen kuin valtioihin. Niin yksilön kuin yhteiskunnan itsenäisyyttä yhdistävät vapaus päättää tulevaisuudestaan ja toimintatavoistaan.

Kukaan ei ole kuitenkaan itsenäinen irrallaan ympäristöstään. Yhtä lailla kuin itsenäistyvä nuori tarvitsee tukiverkoston, myös itsenäinen yhteiskunta tarvitsee sen puolesta toimivia samaan suuntaan katsovia aktiivisia toimijoita. Valtioiden itsenäisyys kytkeytyy kansainväliseen yhteistyöhön, verkostoihin, sopimuksiin ja rajat ylittävään kaupankäyntiin. Itsenäisetkin valtiot tarvitsevat toisiaan.

Kaikille meille Suomen itsenäisyys on arvokas ylpeyden aihe. Se ei ole itsestäänselvyys, vaan se on saavutettu monien sukupolvien työllä ja uhrauksilla – myös sodilla ja taisteluilla. Itsenäisyys edellyttää meiltä jatkuvaa yhteistyötä ja kunnioitusta toisiamme kohtaan.

Talvi- ja jatkosodassa yhteinen vihollinen yhdisti aiemmin jakautunutta kansakuntaa. Sodan jälkeen Suomi oli pitkään yhtenäiskulttuuri, jossa luokkaeroista huolimatta valtaosaa yhdisti sama kieli ja sotakokemukset. Suomen tarinaa on rakennettu tähän päivään asti sotien tarinana, sotakorvausten maksun tarinana ja sodan jälkeisen jälleenrakentamisen ajan tarinana. Tämä tarina on tosi ja arvokas. Mikään maailman muutos ei voi sitä mitätöidä.

Vuosien vieriessä, sukupolvien vaihtuessa ja Suomen kansainvälistyessä yhä harvemmalla on henkilökohtainen kytkös tähän kansakuntaa yhdistäneeseen Suomen tarinaan. Tarinan henkilöinä olleista isovanhemmista alkaa aika jättää ja tarinan elossapito ei yhdistä enää samalla tavalla. Suomi tarvitsee entistä enemmän työperäistä maahanmuuttoa ja näillä tulijoilla on omanlaisensa tarinat kerrottavanaan.

Mikä on tulevaisuudessa Suomea yhdistävä tarina? Millaisen tarinan me yhdessä kirjoitamme? Toivottavasti Suomen tarina tulevaisuudessa ei ole uuden sodan tarina.

Parin viime vuoden aikana olemme joutuneet seuraamaan vierestä Venäjän aloittaman raakalaismaisen hyökkäyssodan aiheuttamaa tuhoa Euroopassa. Turusta Ukrainan rajalle on noin 1300 kilometriä. Saman verran kuin Turusta Utsjoelle. Sodan vaikutukset näkyvät myös Suomessa. Turun alueelle on sotaa pakoon tullut satoja ukrainalaisia, joista alaikäisiä alle 18-vuotiaita on jo yksistään noin 1100 lasta. Moni Suomessa työssä ollut on lähtenyt kotimaahansa sotimaan.

Venäjän sotatoimet kohdistuvat myös Suomeen yhteiskuntamme vakautta horjuttavina kyberhyökkäyksinä ja informaatiovaikuttamisena – disinformaationa ja valeuutisina. Kyberturvallisuuskeskuksen nettisivuilla informaatiovaikuttaminen määritellään “toiminnaksi, jolla pyritään vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen, ihmisten käyttäytymiseen ja päätöksentekijöihin sekä sitä kautta yhteiskunnan toimintakykyyn”. 

Millainen yhteinen tulevaisuudenkuva meillä on. Olennaista on, että osana itsenäisyyttämme pidämme kiinni sananvapaudesta ja vapaasta lehdistöstä. Demokraattinen yhteiskunta tarvitsee moniäänisyyttä ja kriittisiäkin mielipiteitä. Se on demokratian vahvuus ja samalla heikkous. Diktatuureissa väärät mielipiteet vaiennetaan ja mediaa ja taidetta suitsitaan. Tähän meillä ei ole varaa. Moniäänisessä demokratiassa on vaikea löytää nopeasti yhtä yhteistä suuntaa, mutta meillä ei ole varaa olla sitä jatkuvasti yrittämättä.

Toimitusjohtaja Taru Tujunen tiivisti eilisessä Helsingin Sanomien kolumnissaan: ”Polarisoitunut yhteiskunta on heikko. Informaatiovaikuttamiseen varautumisen tulee olla osa Suomen maanpuolustusta. Nyt jos koskaan tarvitsemme hyvin toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. Myös suomalaista kulttuuria tarvitaan kipeämmin kuin aikoihin. Kulttuurilla rakennetaan suomalaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta ja lisätään kansallista turvallisuutta.”

Tarina kertoo, että toisessa maailmansodassa Saksan aloitettua hyökkäystoimet Englantia vastaan Englannin armeijan ja sotaministeriön edustajat menivät pääministeri Winston Churchillin luokse ja esittivät, että valtion kulttuurimäärärahat siirrettäisiin armeijan ja sotateollisuuden käyttöön. Churchill vastasi: ”Minkä takia me sitten sodimme ellemme kulttuurimme takia.”

Kulttuuri on olennainen osa ihmisen identiteettiä. Suomen itsenäisyyden yksi kulmakivi on monimuotoinen, rikas ja elävä kulttuuri. Kulttuuri yhdistää meitä suomalaisia, mutta myös avaa silmämme maailmalle. Kulttuuri on se, joka kertoo meille, mistä olemme tulleet, mutta myös antaa meille näkymiä tulevaisuuteen. Kulttuuri on se, joka ilmentää meidän arvojamme, mutta myös haastaa meitä kehittymään ja uudistumaan.

Kulttuuri ei synny tyhjiössä, vaan se tarvitsee ihmisiä, jotka luovat, välittävät ja nauttivat siitä. Siksi lähiyhteisöt ovat tärkeitä kulttuurin ja sen moninaisuuden säilyttämisessä ja edistämisessä. Lähiyhteisöt ovat myös niitä paikkoja, joissa yhteiskunnan yhtenäisyys rakentuu ja vahvistuu. Yhtenäisyys ei tarkoita sitä, että olisimme kaikki samanlaisia, vaan sitä, että arvostamme ja hyväksymme toistemme erilaisuuden. Yhtenäisyys ei tarkoita sitä, että olisimme aina samaa mieltä, vaan sitä, että kuuntelemme ja ymmärrämme toistemme näkökulmia. Lähiyhteisöjen tulee ottaa mukaan, eikä sulkea pois joukostaan.

Paattislaisia on tämän vuoden aikana yhdistänyt 50-vuotta sitten solmitussa järkiavioliitossa kehittynyt ryppy rakkaudessa. Aluetaloon kohdistuva uhka on synnyttänyt ansiokasta vaikuttamistoimintaa, yhdistänyt toimijoita ja saanut meitä olemaan jälleen ylpeitä omasta yhteisöstämme. Itsenäisyytensä luovuttaneen pienen kunnan identiteetti on edelleen vahva. Minäkin uuspaattislaisena olen nopeasti oppinut sen, että vuonna 1973 Turku liitettiin Paattisiin, mutta höveleinä paattislaiset antoivat vähäisemmän säilyttää nimensä. Työ aluetalon puolesta jatkuu – ja olipa lopputulos mikä hyvänsä – olisi hienoa, että tämä kylää yhdistänyt kokemus olisi siemen entistäkin aktiivisemmalle, yhteisöllisemmälle ja elinvoimaisemmalle Pohjois-Turulle.

Suomen itsenäisyyden aika on antanut meille arvokkaita opetuksia, joita meidän tulee kunnioittaa ja vaalia.

Me tiedämme, että itsenäisyys ei ole ilmaista, vaan se vaatii rohkeutta, uhrauksia ja yhteistyötä.

Me tiedämme, että itsenäisyys ei ole itsekästä, vaan se edellyttää solidaarisuutta, avoimuutta ja vastuuta.

Me tiedämme, että itsenäisyys ei ole pysyvää, vaan se edellyttää valppautta, puolustamista ja kehitystä.

Lämmin kiitokseni isänmaamme puolesta taistelleille ja sota-aikoina kotirintamalla vastuuta kantaneille. Kiitos kaikille erilaisissa rooleissa yhteiskuntaamme rakentaneille ja ylläpitäneille.

Kiitos kaikille, jotka antavat aikaansa yhteisen hyvän eteen ja rakentavat kestävää tulevaisuuttamme. Kiitos kaikille, jotka pitävät huolta myös niistä, jotka eivät pysty itse itsestään huolta pitämään.

Kiitos tämän tilaisuuden järjestäneille Paattisten-Vahdon sotaveteraaneille, Paattisten kyläyhdistykselle, Vaakun vartijoille ja Paattisten seurakunnalle.

Itsenäinen ja yhtenäinen Suomi on yhteinen asiamme – nyt ja tulevaisuudessa. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää meille kaikille!