Jatkosodan päättymisen 80-vuotisjuhla Paattisilla

JUHLAPUHE

Arvoisat juhlavieraat

Kahdeksankymmentä vuotta sitten, vuonna 1944, juuri tällä kellonlyömällä, kello 11, yli kolme vuotta kestänyt jatkosota päättyi suomalaisten osalta. Tieto tulitauosta ei saavuttanut kaikkia neuvostoliittolaisjoukkoja, jotka jatkoivat sotimista seuraavaan päivään asti.

Sota oli Suomelle raskas koettelemus. Se oli raskas niille nuorille miehille, jotka olivat vuosia rintamalla. Se oli raskas täällä kotirintamalla. Jatkosodan rauhan ehdot olivat raskaat ja johtivat muutaman viikon päästä Lapin sotaan aiempien saksalaisten aseveljien kanssa.

Vuosikausien sotimisen jälkeen Suomen jälleenrakentaminen oli raskasta aikaa ja monista taloista oli miehiä kuollut tai vakavasti loukkaantunut – fyysisesti tai henkisesti. Kaikki arvet eivät näkyneet ulospäin.

Silti meillä suomalaisilla oli rohkeutta, voimia ja yksimielisyyttä selvitä näistä kaikista raskaista kokemuksista.

Nuorimmat rintamalle kutsutut miehet olivat vasta aikuisuuden partaalla - kahdeksantoistavuotiaita. Kuinka monella teillä koululaisilla on 17- tai 18-vuotias sisko tai veli? Kuinka monella teillä aikuisista on sen ikäinen lapsi tai lapsenlapsi? Oma tyttäreni täyttää pian 17 vuotta, joten ajatus sen ikäisestä sotarintamalla tuntuu kauhistuttavalta.

Tässä jalkojemme juuressa lepää 16 paattislaista sankarivainajaa, joista 14 menehtyi jatkosodassa. Viisi heistä menehtyi jatkosodan viimeisten kuukausien aikana vuonna 1944.

Nuorimpina heistä 19-vuotiaat

• Maanviljelijän poika Martti Ahlgren ja
• Maatyömies Vieno Rauhala

sekä 20-vuotiaat

• Maanviljelijä Eenokki Huhtala ja
• Maanviljelijän poika Paavo Kuusela

Monelle itäsuomalaiselle jatkosodan päättyminen oli myös lopullinen luopuminen omasta kodista ja kotiseudusta. Yli 400 000 suomalaista joutui evakkona kotiutumaan uuteen ympäristöön ja uuteen kotiin. Oli kuitenkin saatu rauha, joka mahdollisti eteenpäin katsomisen ja tulevaisuuden rakentamisen.

Historia toistaa itseään. Sama vihollinen eri nimellä jatkaa tuhojaan kahdeksankymmentä vuotta myöhemminkin.

Venäjän Ukrainassa aloittaman laittoman ja rikolliset mittasuhteet saaneen hyökkäyssodan myötä Suomeen on tullut yli 65 000 pakolaista Ukrainasta. Lions-järjestön kansainväliseltä säätiöltä on saatu yli puoli miljoonaa dollaria ukrainalaispakolaisten auttamiseen Suomessa.

Venäläiset pommittavat säälimättä siviiliväestöä, sairaaloita, kouluja, kirkkoja ja kulttuurilaitoksia.

Suomalaiset lionsklubit lahjoittivat viime talvena kuusi täysin varusteltua ambulanssia Ukrainaan. Lahjoitusautoja vieneet leijonat kertoivat sodan todellisuudesta, jossa hyökkääjät eivät noudata mitään inhimillisyyden ja sodan sääntöjä. Punainen risti ei ole suoja vaan tähtäysmerkki. Niinpä ne piti maalata ensimmäisenä piiloon ambulansseista.

Kevään ja kesän aikana lionsklubit ympäri Eurooppaa ovat yhtyneet Suomesta alkaneeseen kampanjaan ja lahjoittaneet Ukrainaan yli 8000 kamiinaa. Valitettavasti ensi talvenakin moni tarvitsee lämpöä ja mahdollisuuden ruoanlaittoon hätäapulahjoitusten kautta, koska iskut energiaverkkoihin jatkuvat koko ajan.

Sota Ukrainassa tulisi saada päättymään. Rauhaa tavoitellaan, mutta rauha ei synny toivomalla tai kohtuuttomilla vaatimuksilla. Rauha syntyy rauhan teoilla. Se, että Ukraina nyt luovuttaisi ja laskisi aseensa, ei toisi kuitenkaan rauhaa vaan tuhon Ukrainalle.

Koska mistä sitten sodittiin kahdeksankymmentä vuotta sitten jatkosodassa tai nyt Ukrainassa? Itsenäisen valtion ja kansakunnan olemassaolosta. Kotimaasta, kodeista ja perheistä. Oman kielen ja kulttuurin säilymisestä. Vapaudesta ja demokratiasta.

Ihmisen perustarpeita ovat ruoka, lämpö, turvallisuus ja terveys. Oma kulttuuri ja yhteisö antavat sisällön elämälle ja tekevät elämästä elämisen arvoista. Teille lapsille ja yhtä lailla meille aikuisille on tärkeää tulla huomatuksi ja rakastetuksi. Kuulluksi omalla kielellämme. Tulla arvostetuksi ihmisinä. Yhdeksi uudeksi psykologiseksi perustarpeeksi on ehdotettu myös hyvän tekemistä. Se, että voimme olla avuksi ja hyödyksi muille, on myös meille itsellemme merkityksellistä ja energisoivaa.

Viime viikolla Turussa järjestetyssä Eurooppa-foorumissa minulla oli ilo moderoida paneelikeskustelua, jonka teemana oli Kulttuuri huoltovarmuuden ylläpitäjänä. Tähän asti huoltovarmuus on nähty miltei yksinomaan energiahuollon, terveydenhuollon, liikenneverkkojen ja vesihuollon turvaamisena poikkeusolosuhteissa. Nyt Huoltovarmuuskeskus tutkii myös henkisen ja kulttuurisen huoltovarmuuden liittämistä omaan varautumissuunnitteluunsa.

Hankalien aikojen kestäminen rakennetaan hyvinä aikoina. Olemme valmiit puolustamaan ja toimimaan maan hyväksi, johon olemme juurtuneet ja jonka asukkaiden kohtalo on meille tärkeä. Kulttuuri vahvistaa henkistä huoltovarmuutta ja antaa meille välineitä sietää epävarmuutta ja päästä yli vaikeuksista. Sitä kutsutaan resilienssiksi. Kulttuuri ja taide lohduttavat vaikeina hetkinä ja antavat voimia.

Kulttuuri ja taide antaa meille valmiuksia lukea ja tulkita mediaympäristömme viestejä ja suojautua informaatiovaikuttamiselta ja propagandalta. Tämän takia hyvä lukutaito ja luetun ymmärtäminen ovat suomalaisen kulttuurin ja sivistyksen ydin. Pidetään suomalaista tarinankerrontaa, kirjallisuutta, taidetta, teatteria, musiikkia ja elokuvaa arvossa, sillä ne ovat osa meitä. Osa suomalaisuutta. Kyse on Suomen olemassaolosta kansakuntana ja sen omasta identiteetistä kansainvälistyvässä maailmassa.

Arvostetaan Risto Räppääjiä ja Nelli Nuudelipäitä. Tatuja ja Patuja. Jussi Vareksia ja Jarmo Ahmoja. Alikersantti Rokkia ja sotamies Riitaojia. Tiitiäisiä satupuissaan ja sekalaista Koiramäen väkeä. Urpoja ja Turpoja. Onneleita ja Anneleita. Olkoon rikas suomen kieli meille rakas.

Haluan kiittää kaikkia menneitä ja nykyisiä suomalaisia sukupolvia Suomen menestyksen eteen tehdystä työstä. Joillakin uhraus oli suurin mahdollinen.

Kaikilla meillä on tärkeä roolimme yhteiskuntamme ylläpidossa ja rakentamisessa.

Kiitos jatkosodassa taistelleille ja kotirintamalla vastuuta kantaneille. Kiitos sotien jälkeen Suomea ja rauhaa rakentaneille. Kiitos isovanhemmille ja vanhemmille.

Kiitos kaikille, jotka antavat aikaansa yhteisen hyvän eteen ja rakentavat kestävää tulevaisuuttamme.

Kiitos kaikille, jotka pitävät huolta myös niistä, jotka eivät pysty itse itsestään huolta pitämään.

Kiitos teille kaikille, jotka olette tänään täällä yhdessä sekä muistamassa kahdeksankymmenen vuoden takaisia tapahtumia, mutta myös näkemässä nämä Paattisten koulun lapset, joissa on Suomen tulevaisuus. Kiitos opettajille ja muille kasvattajille, jotka luotsaatte tulevaisuutemme toivoja kohti nuoruutta ja aikuisuutta.

Kiitos tämän tilaisuuden järjestämisestä perinnetoimikunnan aktiiveille. Muisto ei saa unohtua.

Lasketaan seppele jatkosodan päättymisen muistoksi sankarihaudalle.