Yhdistyksemme

Linkkejä

Lionsjärjestön toiminta perustuu vapaaehtoiseen työhön.

Palvelumme kohdistuu nuorisoon, sotien veteraaneihin, vanhusväestöön ja avun tarpeessa oleviin. Kaikki lionstoiminta tapahtuu "Me palvelemme" -hengessä.


Vuonna 1966 perustetun klubimme tärkein kiinnostuksen kohde on aina ollut oma lähialue ja asuinyhteisö. Paattislaisten palvelemiseksi keräämme varoja erilaisilla tempauksilla ja talkoilla.

Lahjoitamme kaikki keräämämme varat takaisin yhteisöllemme ja avun tarvitsijoille erilaisina palveluina sekä taloudellisena tukena. Vanhusten ja sotaveteraanien auttaminen, huumeiden vastainen työ, koulujen ja päiväkodin tai vaikkapa VPK:n toiminnan tukeminen ovat näkyvä osa Paattislaista leijonatoimintaa.

Toivomme, että voisimme edelleen kehittää omaa toimintaamme paremmin yhteisöämme palvelevaksi. Tämän vuoksi pyydämme, että ottaisitte meihin rohkeasti yhteyttä.
 

Yhteydenottolomakkeeseen voitte siirtyä painamalla tästä.